Mietitkö, että soveltuuko ideasi maaseuturahaston rahoitukseen?
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto eli maaseuturahasto rahoittaa suurelta osin maataloutta lähellä olevia toimintoja. ELY-keskus ja kunnat tekevät Maaseutuviraston ohjeiden ja toimeksiantojen mukaisia päätöksiä viljelijätukiin liittyen. Mutta sen lisäksi maaseuturahastosta rahoitetaan maaseudulla tapahtuvaa kehittämishanketoimintaa ja maaseutuyritysten perustamista sekä niiden investointeja. Maaseuturahastosta haettavan kehittämishankkeen tukea voidaan myöntää esimerkiksi yhdistyksille, säätiöille, kunnille ja oppilaitoksille. Yritystukea voivat hakea kooltaan maksimissaan pienet tai keskisuuret yritykset.
Maaseuturahastosta haettavan kehittämishankkeen tukea voidaan myöntää esimerkiksi yhdistyksille, säätiöille, kunnille ja oppilaitoksille.
Olet ehkä kuullut rahaston nimen, mutta jäänyt pohtimaan mitäköhän sillä oikeastaan rahoitetaan. Aiemmilla ohjelmakausilla Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksella on ollut käytössä oma www.hankerekisteri.fi, josta kaikki alueella rahoitetut kehittämishankkeet ovat löytyneet. Yritystukien osalta ELY-keskus on lähettänyt tiedotteita alueen lehdistölle, jotka ovat julkaisseet yritystukikoosteita omien tiedotusperiaatteidensa mukaisesti. Näihin tiedotustapoihin on nyt tullut iso muutos.
Nyt käynnissä oleva rahoituskausi korostaa entisestään avoimuutta ja digitaalisuus tuo sen mahdolliseksi. Digiaikaan ei siis ole siirtynyt vain tukien hakeminen, vaan myös tuista tiedottaminen. Enää ELY-keskuksen ei tarvitse ylläpitää omaa hankerekisteriä eikä jäädä tiedotusvälineiden varaan, sillä sähköinen tukien haku on tuonut mahdolliseksi reaaliaikaisen tukien myönnön tiedottamisen. Valtakunnallisesti kaikki maaseuturahastosta myönnetyt yritys- ja hanketuet löytyvät nyt nimittäin sivulta www.maaseutu.fi. Sen etusivulla heti on ”täppi” hankerekisteri, jossa voit etsiä sekä yritys- että hanketukia alueittain tai paikallisen Leader-ryhmän perusteella.
Hankerekistereiden avulla voit vertailla omaa ideaasi, onko vastaavia hankkeita jo rahoitettu maaseuturahastosta. Tutkimalla aikaisemmin rahoitettuja hankkeita, voit saada niistä myös lisäideoita hankeideasi jatkokehittelyyn. Toki sinun on hyvä tiedostaa se, että toimijoiden omat kuvaukset rahoitettavista kohteista voivat olla hyvinkin lyhyitä tai rahoittaja on voinut niitä päätöksellään karsia tai asettaa ehtoja, joten kyseinen kuvaus ei ole koko rahoituspäätös. Lisäksi se, mitä rahoitetaan jossain, ei välttämättä ole aina rahoitettavaa toisaalla, sillä jokaisella alueella on omat rahoitusohjelmansa. Myös varojen käyttö/riittävyys vaihtelee, joten viimeistään vertailusi jälkeen on hyvä ottaa yhteyttä Leader-ryhmään tai ELY-keskukseen. Neuvomme mielellämme kaikissa rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä.
Kuvat:
Harri Kontio