Syyskuun alussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun Veeran Puoti avasi ovensa Oijärven kylässä Iissä.
– Juhlittiin niin, että lauantai-iltana laulettiin karaokea. Talo oli täynnä, kertoo yrittäjä Veera Kuha.
Syntyjään oijärvinen Kuha palasi asumaan kotiseudulleen jäätyään leskeksi 10 vuotta sitten. Hän teki etätöinä kirjanpitoa ja palkanlaskentaa sekä toimi isännöitsijänä. Sekään ei riittänyt kokopäiväiseen ansioon.
Kun paikallinen kyläkauppa loppui, tuntui järkevältä jatkaa toimintaa. Paikallisille, noin sadalle taloudelle ja parille sadalle mökkiläiselle, olisi tarjolla palveluja, saisi edes perustarvikkeet, ja itselle työpaikan.
Tila kerkesi olla kolme vuotta tyhjillään ja kylä ilman kauppaa, kun myyntihinnasta ei päästy sopimukseen. Pakkohuutokaupan myötä Kuha sai hankittua liikkeen itselleen.
”Eihän tämä homma helpolla ole tullut”
Huonoon kuntoon päässyt liiketila vaati kattavan remontin. Seiniin laitettiin lisäeristys, kaikki lattiat purettiin ja uusittiin. Asennettiin myös tuliterä lämmitysjärjestelmä.
– Pankithan eivät luottaneet tähän ollenkaan. Tuntui, että anti olla, lahotkoon pystyyn, Kuha muistelee.
– Kun sukulaiset sanoivat, että kyllä he tulevat kaveriksi, jaksoi itsekin taas lähteä tekemään pitkää päivää.
Vielä tuolloin Oulussa bussia ajanut kumppani vietti vapaa-ajat työmaalla. Suurin osa työstä pyrittiin tekemään itse. Isommat hommat sukulaisten kanssa talkoilla. Seinään maalattu taulu on Kuhan pojan tekemä ja sisustuksesta laudat itse purettu ja kierrätetty.
Palkattuja tekijöitä oli vain putkimies, sähkömies ja lattialiipparit. Rahoitus löytyi lopulta omista säästöistä, Leader-rahoituksesta ja norjalaiselta Komplett Bankilta saadusta lainasta.
Remontin valmistuttua Veeran Puoti alkoi toimia kyläkauppana ja baarina.
Vaihtelua vuodenaikojen mukaan
Puodin avaamisen jälkeen, syyskuusta maaliskuun loppuun, Kuha hoiti kaiken itse. Ensimmäisten kuukausien ajan myös tavaroiden hakemisen tukusta pari kertaa viikossa, kunnes sopimukset toimittajien kanssa saatiin kuntoon.
– Minulla on tässä muutakin kuin kauppa ja baari. Teen paperitöitä ja vielä ompeluhommia lisäksi.
Huhtikuussa hän palkkasi kumppaninsa kokopäiväiseksi töihin. Aurinkoinen kesä oli menestys. Ympärivuotisesti puoti ei kuitenkaan kahta työllistä.
– Sovittiin, että työntekijä jää syyskuun jälkeen osa-aikaiseksi ja katsotaan sitten tilanteen mukaan.
Oijärvellä on paikallisten lisäksi paljon ohikulkijoita Oulu–Rovaniemi välillä, matkailijoita ja mökkiläisiä. Ihmiset kulkevat ilmojen mukaan. Kesäaikaan, säiden suosiessa, mökkiläiset käyvät useammin ja viipyvät pidempään. Kouluvuoden alettua mökkiläisten määrät pienenivät. Metsästäjät tuovat syksyyn toivottuja asiakkaita ja talvella käy moottorikelkkailijoita.
– Puoti on toistaiseksi pyörittänyt itseään ja lainaakin on saatu lyhennettyä.
Valttina asiakaspalvelu
Pieni kauppa ei pysty kilpailemaan hinnoilla tai laajalla tuotevalikoimalla. Asiakaspalvelun rooli korostuu ja valikoimaa muutetaan kysynnän mukaan.
– Jos tukusta on saatavilla, niin yritetään hankkia pyydettyjä tuotteita. Keväällä ja kesällä oli bensaa myynnissä kanistereista. Sillä pystyttiin auttamaan muutamia lomalaisia. Palveluhan se tuo niitä asiakkaita, Kuha tietää.
Yksi pidetty palvelu on puodin tiloissa parin–kolmen kuukauden välein käyvä parturi. Pubin puolella on ollut muun muassa karaokeiltoja ja PartyLite-tuote-esittelyjä. Ennen joulua kävi moskovalainen Saippuakuplatyttö Tanja Gerasimova esiintymässä.
– Soitettiin paria päivää ennen Iin Suomi-Venäjä-Seurasta, että ottaisinko tämmöisen. Muutamalta asiakkaalta sitten kyselin kiinnostusta. Laitettiin Facebookiin ilmoitus ja meillä oli tupa täynnä.
Asiakkaat olivat tyytyväisiä, että syrjäkylässä järjestettiin lapsiperheille ohjelmaa. Muutenkin palaute puodista on ollut pitkälti hyvää.
– Aina pyrin kaupan ilmoitukset laittamaan Facebook-sivulle. Se on kaikista nopein ja jää ihmisten mieleen. Päivittäin tarkistan, onko tullut kysymyksiä tai tilauksia.
Kehitettävääkin löytyy. Ainakin puodin ulkopuolen maalaaminen ja kaasusäiliöiden täyttömahdollisuus. Suurin haaste on saada bensatankit toimimaan. Uudet mittarit ovat liian kalliita, ja käytettyjä ei tunnu löytyvän mistään.
– Eihän tämmöinen paikka ole koskaan valmis. Aina tulee varmasti sellaisia uusia ideoita, millä saa toimivamman systeemin.
Kuhalla on ajatus jatkaa puodin pyörittämistä eläkkeelle asti. Toiveissa olisi, että tuolloin löytyisi toiminalle jatkaja.
– Muuta kyllä sanovat, etten vielä silloin malta lopettaa, Kuha naurahtaa.