Vuoden 2015 loppupuolella Iissä sijaitsevan parin sadan asukkaan Oijärven kylän paloasema sai lopetuspäätöksen. Palkoista ja kalustosta vastaava Oulu-Koillismaan pelastuslaitos haki säästöjä ja sen alaisuudessa toimivan vapaapalokunnan miehistön sopimukset pelastustoiminnasta päätettiin irtisanoa ja paloauto siirtää pois kylältä.

– Päätökseen vaikutti sekin, että autoa säilytettiin Tielaitoksen vanhassa huonokuntoisessa tukikohdassa, kertoo palokunnan päällikkö Seppo Tuohino.

Kyläläiset olivat lakkauttamisesta toista mieltä.

– Ensimmäisessä neuvottelussa pelastuslaitoksen kanssa tuli ilmi, että toimintaa voisi olla mahdollista jatkaa jossakin muodossa. Aluksi suunnitelmissa oli säilyttää tavarat kotona ja tarpeen vaatiessa kulkea henkilöautolla tai muulla kulkuneuvolla avustamaan tehtävissä, Tuohino muistelee.

Ennen jatkoneuvotteluita Tuohino tarkasti ja mittasi nuorisoseurantalo Sampola takana tyhjänpanttina olleen kylmävaraston ja totesi sen olevan riittävän kokoinen sammutusautolle.

– Seuraavassa kokouksessa kerrottiin, että olisi tila valmiina, mutta paljon joutuisi tekemään töitä.

Ajatusta ei torpattu ja niin rattaat lähtivät pyörimään.

Sammutusauto sai sittenkin jäädä Oijärvelle

Kylmästä varastosta lämpimäksi talliksi

– Olin yhteydessä seuran ihmisiin ja neuvoteltiin tilan käyttämisestä.

Perustettiin hanke nuorisoseuran nimissä ja rahoitusta haettiin Oulun Seudun Leaderilta. Kokonaiskustannusarvioksi tuli noin 40 000 euroa. Kun suunnitelmat ja luvat olivat kunnossa, Iin kunta antoi puskurilainan, jolla remontti saatiin käyntiin.

– Oltiin jo täydessä vauhdissa, kun virallinen päätös rahoituksesta tuli.

Koko remontti tehtiin talkoovoimin. Parhaimmillaan tekijöitä oli toistakymmentä, ja hommaa riitti. Aikaa oli reilut kaksi kuukautta.

– Ensin piti käyttää peltikatto pois paikaltaan ja asentaa aluskatteet. Betonilattia piti purkaa ja tehdä lattialämmitys. Seinät piti roikottaa ilmassa, jotta saatiin muurattua harkot kivijaloiksi, Tuohino kertaa.

Kun vuokrasopimus vanhasta paikasta loppui elokuussa 2016, niin sammutusauton sai ajaa suoraan uudelle läpi vuoden lämpimälle asemalle.

– Leader on näitä syrjäkyliä ja yhdistyksiä auttanut hirveästi. Muutenhan täällä oltaisi räystäät kentässä, Tuohino kiittelee.

Sammutusauto sai sittenkin jäädä Oijärvelle 2

Auttamisen halu saa mukaan vapaapalokuntatoimintaan

Oijärven paloasemalla ei ole varsinaista päivystystä, mutta valmiudessa on kahdeksan henkilöä, joista kuudella on kuorma-autokortti. Sopimuksessa olisi vielä tilaa kahdella palokuntalaiselle.

– Tehtäviin lähdetään aina, kun pystytään. Aika hyvällä prosentilla päästään liikkeelle. Vuosien varrella vain pari lähtöä on ollut sellaista, että ei ole ollut lähtijää, Tuohino kertoo.

– Yksinkin olen ajanut, hän jatkaa.

Toimintasäde on noin 30 kilometriä, mutta välillä lähdetään kauemmaskin. Yhteisiä tehtäviä on usein Iin, Kuivaniemen ja Yli–Iin kanssa.

– Tehtäviin kuuluu periaatteessa kaikki palokuntatoiminta. Suurimmat työllistäjät ovat turvesuo- ja maastopalot sekä liikenneonnettomuudet.

Normaalisti tehtäviä on vuosittain 10–15 kappaletta. Viime kesän kuumat kelit tuplasivat määrän noin kolmeenkymmeneen.

– Kyläläiset muistavat aina sanoa, että on se hyvä, että saatiin auto jäämään tänne, että on jotakin turvaa.

– Sehän täällä on etuna, kun ollaan kylällä, että vaikka tulisi isompikin tehtävä, niin ensitietoa saadaan paikanpäältä. Sekin auttaa, jo että voi esimerkiksi pudotella ylimääräisiä yksiköitä pois, kun tietää, mistä on kysymys.

Sammutusauto sai sittenkin jäädä Oijärvelle 3

Nuorisojaoksesta tulevaisuuden tekijöitä

Vuoden 2018 alusta perustettiin nuorisojaosto, joka kokoontuu joka toinen viikko. Mukana on kymmenkunta innokasta 10 ja 14 ikävuoden väliltä.

– Nuoriso-osastolle hommattiin lahjoituksilla yrityksiltä ja yhteisöiltä uudet puvut, jonka jälkeen järjestettiin sammutusnäytös yleisölle.

Tulevaisuus näyttää, jääkö nuoria tekijöiksi kylälle. Heidän, jotka muuttavat seudulta, on helppo jatkaa VPK-toimintaan toisaalla.

– Nyt näyttää siltä, että taas mennään vuosi eteenpäin. Tarve toiminnalle on olemassa.

Yhteistyö nuorisoseuran kanssa jatkuu aktiivisena. Menossa on toinen hanke Sampolan remontoimiseksi.

Tarinoita toimijoilta

Artikkeli

9.12.2022

Vaelluskalojen mahdollisuuksia liikkumiseen parannetaan

Lue lisää

Artikkeli

26.10.2022

Säästöä maaseudun yritysten sähkölaskuun – tukea voi hakea 30.11.2022 saakka

Lue lisää

Artikkeli

1.9.2022

Pohjois-Pohjanmaan joutoalueet hiiltä sitoviksi metsiksi

Lue lisää

Artikkeli

6.5.2022

Tietoa ja taitoa joutoalueiden metsittämiseen toimijoille ja metsänomistajille

Lue lisää

Artikkeli

14.4.2022

Uusi metka-rahoituslaki ja metsäsertifiointikriteerit edellyttävät esteellisten rumpujen korjausta

Lue lisää

Artikkeli

4.2.2022

Leader-toimintaan 11 miljoonan lisärahoitus

Lue lisää

Artikkeli

10.12.2021

Elpymisrahoitusta tarjolla maaseutuyrityksille uusiutuvaan energiaan ja biokaasuinvestointeihin

Lue lisää

Artikkeli

3.12.2021

Suunnittelukilpailu seuloi meluseinän ja sillan ideat

Lue lisää

Yleishyödylliset

11.11.2021

Vesistörumpujen esteellisyys

Lue lisää

Artikkeli

2.11.2021

Kaitajärven kosteikon maastoesittely

Lue lisää

Artikkeli

20.10.2021

Mikro- ja pienyritykset: energiaratkaisuilla ja resurssitehokkuudella kustannussäästöjä

Lue lisää

Artikkeli

20.4.2021

Merenranta-alueita hoitavien viljelijöiden tietotarpeita kartoitetaan kyselyllä

Lue lisää

Yleishyödylliset

11.1.2021

Pohjois-Pohjanmaan puurakennuskohteista esittely

Lue lisää

Artikkeli

9.7.2020

Tavoitteena tuhat kiloa kuusenkerkkää

Lue lisää

Artikkeli

20.5.2020

Uusi väliaikainen koronakriisituki maaseudun yrityksille

Lue lisää

Yleishyödylliset

17.4.2020

Yhdistyksistä hyvinvointia Pohjois-Pohjanmaalle

Lue lisää

Uudet hankkeet

25.9.2019

Peltojen kuivatus kuntoon peruskuivatuksella

Lue lisää

Yritysjutut

3.9.2019

Leader-rahoitusta saaneet maaseudun uudet yritykset menestyvät koko maan keskivertoyrityksiä paremmin

Lue lisää

Uudet hankkeet

28.8.2019

Ruokaa kestävästi ja vastuullisesti -hanke tuo kuntakiertueen Iihin, Kuusamoon ja Raaheen

Lue lisää

Yleishyödylliset

26.6.2019

Digitalisaatio avaa uusia mahdollisuuksia etäkuntoutuspalveluihin

Lue lisää

Uudet hankkeet

26.6.2019

Elämysten tapahtumamaakunta -hanke on aloittanut Pohjois-Pohjanmaan alueella

Lue lisää

Yleishyödylliset

13.6.2019

Vanhat koneet esille ympärivuotisesti

Lue lisää

Yleishyödylliset

20.5.2019

Biotalous aktivoi liiketoimintaa Oulun seudulla

Lue lisää

Lähiliikuntapaikat | Yleishyödylliset

8.5.2019

Maaseudulla rakennetaan valtavasti lisää liikuntapaikkoja – talkootyö ja maaseuturahasto avainasemassa

Lue lisää

Yritysjutut

23.4.2019

Viljakas – maatilojen ekologinen edelläkävijä

Lue lisää

Artikkeli

15.4.2019

Pelson vankilatilan lehmille ja lampaille etsitään uutta kotia

Lue lisää

Yleishyödylliset

8.4.2019

VAU!HAUS työtilassa työskennellään yksin ja yhdessä

Lue lisää

Yritysjutut

22.3.2019

Kuntokeskus Prässin oma konsepti liikuttaa taviksia ja huippu-urheilijoita

Lue lisää

Yritysjutut

22.3.2019

IT-alalta teiden huoltoon maaseudulle

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

21.3.2019

Koivunmahlaa tutkitaan Pohjois-Pohjanmaalla

Lue lisää

Yritysjutut

6.3.2019

Pellepariskunta ottaa kiertueista kaiken hyödyn – eniten esityksiä ajomatkojen päässä

Lue lisää

Yritysjutut

5.3.2019

Hamppubetonista uusi kilpailija rakennusmarkkinoille

Lue lisää

Yritysjutut

28.2.2019

Kuituhamppu kukoistukseen Pohjois-Pohjanmaalla – päämääränä jatkojalostus

Lue lisää

Yritysjutut

22.2.2019

Betonisäiliöt puhtaiksi uudella menetelmällä

Lue lisää

Yritysjutut

5.2.2019

Monipuolisia liikuntapalveluja myös maaseudulla

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

4.2.2019

Sammutusauto sai sittenkin jäädä Oijärvelle

Lue lisää

Yritysjutut

22.1.2019

PuunHelinällä kunnioitetaan huonekalujen tarinaa

Lue lisää

Yleishyödylliset

7.1.2019

Suuret palvelut, pienet yritykset

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

19.12.2018

Tulvan korkeudet havainnollistuvat tulvapuistoissa

Lue lisää

Yritysjutut

4.12.2018

Maisema Oulujoelle

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

26.11.2018

Pallo hallussa ympäri vuoden

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

13.11.2018

Kolme pariskuntaa pelasti vanhan meijerin

Lue lisää

Yritysjutut

8.11.2018

Arvokas loppu lemmikille

Lue lisää

Kansainvälisyys | Nuoret

30.10.2018

Nuoret suunnannäyttäjinä Skotlannissa

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

23.10.2018

Kyläyhdistys vesistöjen asialla

Lue lisää

Yritysjutut

17.10.2018

Maatilan arki hoivaa ja kuntouttaa

Lue lisää

Yleishyödylliset

12.10.2018

Wanha Raahe sai perinnemestarin

Lue lisää

Yritysjutut

5.10.2018

Oijärven oma monitoimikyläkauppa

Lue lisää

Yritysjutut

2.10.2018

Pariisista Posiolle

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

27.9.2018

Koiraharrastus sai uutta kipinää

Lue lisää

Yritysjutut

26.9.2018

Kulkukoira puhuu jo ruotsia

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

24.9.2018

Saaren uusi elämä

Lue lisää

Yritysjutut | Yritysryhmät

20.9.2018

Luontomatkailuyritysten reviiri laajenee

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

8.9.2018

Pienestä suurta – Aakonvuori kasvoi liikunta- ja tapahtumakeskukseksi

Lue lisää

Yritysjutut

8.9.2018

Oluita Suomen puhtaimmasta lähdevedestä

Lue lisää

Lähiliikuntapaikat | Yleishyödylliset

6.9.2018

Rullailua, hengailua ja vaikuttamisen oppitunti

Lue lisää

Yritysjutut

6.9.2018

MeriRaahe tuo saariston joka aistille

Lue lisää

2.9.2018

Vuoden 2018 maaseututoimija on valittu

Lue lisää

Yleishyödylliset

29.8.2018

Kivikauden kylä uudistui

Lue lisää

Yleishyödylliset | Yrittäjät

23.8.2018

Yrittäjille apua markkinointiin ja verkostojen luomiseen

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

21.8.2018

Valoa ja ääntä ympäri vuoden

Lue lisää

Lähiliikuntapaikat | Yleishyödylliset

16.8.2018

Frisbeegolfille pyhitetty Pikkarala

Lue lisää

Uudet hankkeet

8.8.2018

Startup Refugees tukee maahanmuuttajien työllistymistä

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

24.7.2018

Vanhasta meijeristä elämäntäyteinen Kulttuurikeskus Kirnu

Lue lisää

Yritysjutut

14.6.2018

Lemmikin viimeinen matka

Lue lisää

Yleishyödylliset

13.6.2018

Yrittäjyysvalmennuksella lisää naisyrittäjiä

Lue lisää

Elintarvikeala | Yleishyödylliset

8.6.2018

Antibioottien ja torjunta-aineiden vähäinen käyttö näkyvät tilastoissa

Lue lisää

Yleishyödylliset

6.6.2018

Yhteisöllistä etätyötä

Lue lisää

Elintarvikeala

6.6.2018

Sopivien tuotteiden määrä elintarvikeviennin pullonkaulana – uusi konsepti kiihdyttää viennin kasvua

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

24.5.2018

Ilmojen halki käy tervalentäjän tie

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

23.5.2018

Rahoitusta harrastus- ja lähiliikuntapaikoille

Lue lisää

Yritysjutut

23.5.2018

Maailman parasta jugurttia

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

14.5.2018

Kylätalon korjauksesta vipinää Tavastkengälle

Lue lisää

Yritysjutut

24.4.2018

Kuljetus Kassinen pesee kaikki

Lue lisää

Rahoitus

24.4.2018

ELY-keskus rahoittaa maaseudun yrittäjyyttä ja elämän laatua

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

23.4.2018

Muotoilubussi tuo askartelutoimintaa kouluajan ulkopuolelle

Lue lisää

Matkailu | Yritysjutut

16.4.2018

Kovaa tulosta Koillismaalla

Lue lisää

Yleishyödylliset

5.4.2018

Aistitoimintaa ja liikuntaa edistävä elämyspuutarha kohoaa Kannukseen

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

27.3.2018

Tulvat voivat yhä yllättää – varautuminen kannattaa

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

21.3.2018

Siikajoen alikulkutunnelit muuttuvat kohtaamispaikaksi ja taidegalleriaksi

Lue lisää

Elintarvikeala

20.3.2018

Ruokariihessä puitiin Pohjois-Pohjanmaan elintarvikealaa

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

20.3.2018

Rahjan saariston luontokohteet kuntoon

Lue lisää

Yleishyödylliset | Yrittäjät

16.3.2018

Yritysten välinen yhteistyö kuntoon tapahtumien myötä

Lue lisää

Laajakaistat

22.2.2018

Laajakaistainfo.fi on portti parempiin yhteyksiin

Lue lisää

Yleishyödylliset

30.1.2018

Arkipäivän apua työttömille

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

5.1.2018

Vanhoista aitoista uusi kohtaamispaikka

Lue lisää

Yritysjutut

2.1.2018

Villa Korkatti heräsi uuteen eloon nuorten yrittäjien käsissä

Lue lisää

Yleishyödylliset

12.12.2017

Tuokiotuvalla vuosittain 12 000 kävijää

Lue lisää

Reitistöt | Yleishyödylliset

4.12.2017

Kurjenjoesta viihtyisä kalastuskohde

Lue lisää

Yritysjutut

28.11.2017

Pakuria kansainvälisille markkinoille

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

14.11.2017

Sopimuspalokuntien lähtövarmuus paranee

Lue lisää

Yritysjutut

9.11.2017

Käsin tehty puukko on kaunis käyttöesine

Lue lisää

Uudet hankkeet

31.10.2017

Digi haltuun!

Lue lisää

Energia | Yleishyödylliset

19.10.2017

Saksalainen kylä investoi 50 miljoonaa euroa uusiutuvaan energiaan

Lue lisää

Lähiliikuntapaikat | Yleishyödylliset

10.10.2017

Aittolassa puhalletaan yhteen hiileen

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

5.10.2017

Posiolla harrastetaan agilityä sisähallissa

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

4.10.2017

Elävä kylä houkuttelee asujia

Lue lisää

Yritysjutut

26.9.2017

Isokenkäisten Klubi uudisti tilojaan

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

26.9.2017

Kulttuuritalo Päiväkodin elämää

Lue lisää

Kiertotalous | Yleishyödylliset

25.9.2017

Hävikkipiste kiinnosti kuluttajia

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

22.9.2017

Posiolla kartoitetaan uusia suunnistusmaastoja

Lue lisää

Nuoret | Yleishyödylliset

19.9.2017

Matalan kynnyksen mahdollisuus nuorille

Lue lisää

Uudet hankkeet | Yleishyödylliset

18.8.2017

Rajaton Verkosto

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

15.8.2017

”Ollaan me saatu hyvä teatteri aikaan!”

Lue lisää

Yritysjutut

15.8.2017

Kujalan Porotila rakentaa uutta perinteitä kunnioittaen

Lue lisää

Yritysjutut

15.8.2017

25 vuoden osaamisella löytyy oikea sävy

Lue lisää

Lähiruoka | Yleishyödylliset

15.8.2017

Katuruokamarkkinoilla maistuvat Kuusamon luonnon parhaat maut

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

4.7.2017

Koko kylän yhteinen olohuone

Lue lisää

Laajakaistat | Yleishyödylliset

21.6.2017

Kesäkuitua Lakeuksilta

Lue lisää

Nuoret | Yleishyödylliset

19.6.2017

Satumetsän kautta kosketuksia luontoon

Lue lisää

Artikkeli

18.6.2017

Ideoita maaseuturahaston hanke- ja yritystukien hakuun

Lue lisää

Laajakaistat | Yleishyödylliset

17.6.2017

Valokuitu on kilpailukykyä ja elinvoimaa

Lue lisää