Oli vuosi 2001 kun Päivi ja Kari Isolaa pyydettiin esiintymään Pattijoen pitäjäpäivillä. Pariskunta oli ehtinyt olla mukana lastenteatterissa sekä vetää vauvamuskareita ja perhejumppia. Lastentarhanopettajana Päivi tiesi, miten saada lasten huomio.
– Päätimme luoda hahmot, joita voisi hyödyntää muissakin tapahtumissa. Koimme, että pelle on hahmona aina hyvä. Sitten tilasimme ompelijalta puvut, muistelee Päivi.
Nelli ja Niilo syntyivät kivuttomasti. Pellet ovat pysyneet tyylilleen uskollisina jo kohta 20 vuotta.
– Yrittäjyys vaikutti tuolloin täysin tuntemattomalle, mutta pelleys tuntui heti omalta jutulta. Kun uskalsimme sanoa unelman ääneen, niin se alkoi toteutua, jatkaa Päivi.
150 keikkaa vuodessa
Aluksi keikat pitäytyivät paikallisissa tapahtumissa ja kauppojen tempauksissa. Oma yritys Huvireppu Ay syntyi yrittäjäkoulutuksen tuloksena. Pelleilystä tuli päätoiminen elanto. Päiväkodit ja koulut ovat olleet pellepariskunnalle luontaisia esiintymisareenoita. Myös vanhukset ja kehitysvammaiset nauttivat pellejen vierailuista.
Isolat pitivät yhdessä myös Haapajoki-Arkkukari kyläyhdistyksen kanssa Järvelänjärven kioskia. Pellekahvila toimi viisi kesää, jonne he perustivat myös Pellepuiston.
– Työllistimme samalla viisi nuorta kahvilaan, Kari kertoo.
Tätä nykyä esiintymisistä on tullut kiertueita ympäri Suomea. Yleensä Nelli ja Niilo buukataan yhteen isompaan tapahtumaan, jonka oheen yrittäjät myyvät pienempiä keikkoja sopivan ajomatkan päähän.
Kiertueet ovat vaatineet investointeja kulkukalustoon, sillä eniten keikkakutsuja tulee Keski- ja Etelä-Suomesta. Rekvisiitta, kuten pyörillä kulkevat ratasponit, äänentoisto ja puiset pellehahmot, kulkevat mukana pellebussissa ja kaappivaunussa.
– Matkustaminen pimeillä ja liukkailla on oikeastaan haastavinta tässä ammatissa, Kari miettii.
– Parasta on se, että pystymme tekemään työtä yhdessä. Kun keikka on tehty, käymme sen tapahtumat läpi yhdessä. Toiselle puhuminen on voimavara, Päivi tiivistää.
Pelle pelastaa päivän
Nelli ja Niilo ovat pellejä, joiden kohdeyleisö on alle kouluikäiset lapset. Esityksissä lauletaan yhdessä, tehdään taikatemppuja ja muotoillaan veikeitä ilmapalloja.
– On mielenkiintoista huomata, kuinka myös vanhemmat lapset innostuvat usein esityksistä. Vanhusten silmät kirkastuvat, kun he näkevät pellen. Sitten halataan kauan. Moni vanhus onkin sanonut, että olemme pelastaneet hänen päivänsä, Päivi kuvailee.
Pariskunta aikoo jatkaa Nellinä ja Niilona niin kauan kuin pystyvät.
– Pellet eivät taida päästä koskaan eläkkeelle, Päivi ja Kari nauravat.
Pelleinä esiintyminen virkistää mukavasti pariskuntaa.
– Teemme joulupukki ja muori keikkaa isänpäivästä jouluaattoon. Sen jälkeen tuntuu taas tosi mukavalle pukea pellevaatteet päälle, Päivi kertoo.