Saarisiulan leirikeskus on muuttunut seurakunnan leirikeskuksesta luontoa, rauhaa ja hiljaisuutta etsivän matkailijan unelmakohteeksi. Thierry ja Catherine Chevillardille pohjoinen oli jo tuttu ennestään Catherinen Suomessa asuvan sukulaisen, Thierryn eräopas-opiskelun ja Ylitorniolaisessa matkailuyrityksessä työskentelyn kautta.
Muutto Pariisista Posiolle oli pitkän suunnittelun tulos, mutta sopi pariskunnan elämäntilanteeseen loistavasti. Thierryn luontokuvista henkii rauha ja rakkaus luontoon. Posiolta löytyy runsaasti molempia.
Merkittäviä muutoksia vanhaa kunnioittaen
Leirikeskuksen punamultaiset hirsirakennukset on tuotu aikanaan Kittilästä ja Suomussalmelta ja ikää niillä on vähintään 100 vuotta. Lähes kaikki sisätilat, wc- ja suihkutilat, keittiö ja ravintolasali, sekä rantasauna on uusittu. Majoitustilaa on 24:lle hengelle.
Rakennusten lämmitystekniikaksi vaihdettiin lisäksi maalämpö. Sisustuksessa on tuotu esiin vanhoja hirsiseiniä ja yksinkertaisen kauniisti sisustettujen huoneiden hallitsevin elementti on ikkunasta avautuva maisema.
Luontoa kaikille aisteille
Luonto alkaa heti portailta ja lähin naapuri on kuulumattomissa. Pihalla saattaa vastaan juosta rapsutettavaksi Hanki tai Naali. Koiranpennut ovat alkuperäisiä posiolaisia ja totuttavat myös pariisilaista kissaa maan tavoille.
Matkailija pääsee kokemaan luonnon yhdessä Thierryn kanssa tai yhteistyökumppaneiden retkillä, jotka toteutetaan kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Ryhmät pidetään pieninä ja aktiviteetit hiljaisina. Ohjelmassa on retkiä rauhallisesta patikasta huskyajeluun ja kaikkea mitä alue vain voi tarjota, ryhmästä riippuen. Päivän päätteeksi ravintola Tapion pöydässä tarjotaan mahdollisimman paikallisista raaka-aineista valmistettu menu, joka on taidokkaasti valmistettu ja tavattoman herkullinen.
Tavallinen päivä kuulostaa täydelliseltä: ikimuistoisia luonto-aktiviteetteja ainutlaatuisessa ympäristössä, herkullista ruokaa, rantasauna ja mukava majapaikka yöksi. Varmasti melkoinen elämys asiakkaille, jotka tulevat pääosin Keski-Euroopan suurkaupungeista.
Paperityöt sujuivat varsin helposti
”Yrityksen perustaminen ja paperityöt ovat täällä paljon helpompaa kuin Ranskassa. Jos esimerkiksi hankepapereista puuttuu joku paperi, sitä odotellaan ja sitten jatketaan prosessia. Sen sijaan, että koko työ pitäisi aloittaa alusta kaikkine lomakkeineen”, kertoo Thierry.
”Olemme tunteneet itsemme todella tervetulleiksi ja saaneet paljon apua Naturpolikselta. Yhteistyö ja verkostoituminen paikallisten yritysten ja ihmisten kanssa on erittäin tärkeää ja se on onnistunut oikein hyvin”, Thierry jatkaa.
Rakennusprojekti on ottanut aikansa, mutta nyt alkaa olla valmista. Matkabloggarit ja toimittajat ovat jo ihastelleet paikkaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia, joten nyt vain odotellaan talvea ja asiakkaita.