Chilestä Siikajoelle
Tulin Chilestä Siikajoelle vuonna 2005 ja ymmärrän hyvin ulkomaalaistaustaisten integroitumisen haasteet. Oman kokemukseni kautta haluan auttaa maahanmuuttajia sopeutumaan uuteen ympäristöön.
Asuinmaan vaihtamiseen on usein yhtä monta syytä kuin on muuttajiakin. Yli puolet ulkomailta Suomeen muuttaneista tulee maahan läheisen ihmissuhteen vuoksi. Noin viidesosalla syy oli työ ja noin kymmenisen prosenttia tuli opiskelemaan. Myös pakolaisena maahan tulevia on reilu kymmenen prosenttia.
Ruukissa toimii SPR:n ylläpitämä 150-paikkainen vastaanottokeskus. Ruukissa on maahanmuuttajaperheitä mm. Syyriasta ja Irakista. Vastaanottokeskus on tuonut väriä Ruukin katukuvaan. Ongelmana on kuitenkin se, että pienellä paikkakunnalla ei ole sellaisia julkisia paikkoja, joissa maahanmuuttajat voisivat tutustua suomalaisiin.
Tästä tarpeesta lähdimme työstämään Siikajoen kunnan ja Nouseva Rannikkoseutu ry:n kanssa Kohtaamisia alikulkutunnelissa -projektia.
Taide yhdistää ihmisiä
Kohtaamisia alikulkutunnelissa -projektissa rakennetaan yhteisötaiteen keinoin vuoropuhelua kantaväestön ja ulkomaalaistaustaisten välille. Yhdessä tekemisen avulla innostetaan alueen ihmisiä, etnisestä taustasta riippumatta kehittämään omaa elinympäristöä. Hankkeen aikana tehdään seinämaalauksia Ruukissa ja Revonlahdessa oleviin alikulkutunneleihin sekä järjestetään erilaisia pop-up-tapahtumia.
Nouseva Rannikkoseutu ja Siikajoen kunta hakevat nyt ensimmäistä kertaa joukkorahoitusta yleishyödylliseen toimintaan.
Hankkeeseen haetaan joukkorahoitusta Mesenaatti-palvelusta. Joukkorahoituksen idea on yksinkertainen: alueen toimijat voivat tukea katsomallaan summalla hyväksi pitämiään hankkeita. Antamalla rahaa hankkeisiin, saa myös vastiketta antamalleen rahalle. Kun näin tekee iso joukko ihmisiä, voidaan rahoitusta kerätä suureenkin hankkeeseen.
Joukkorahoituskampanja kestää 20.4.2018 saakka ja siihen voi osallistua osoitteessa mesenaatti.me. Toiveena on, että Kohtaamisia alikulkutunnelissa olisi yhdessä rahoitettu ja tehty!