Iin kunnan alueella järjestetään vuoden mittaan runsaasti erilaisia yleisötapahtumia kyläjuhlista jääraveihin ja kuorolaulusta pelle-esityksiin. Yhteistä yleishyödyllisten yhdistysten tilaisuuksilla on tarve käteville ääni- ja valoteknisille ratkaisuille.
Kunta ratkaisi tarpeen hankkimalla monipuoliseen käyttöön taipuvan laitteiston leader-rahoituksen voimin. Uusi digitaalinen välineistö mahdollistaa ympärivuotisen tapahtumien järjestämisen vaihtelevissa ympäristöissä niin erikoisissa pelto- ja jääolosuhteissa kuin perinteisemmin teatterilavoilla ja kouluissa.
Nykyaikaisen tekniikan edut
Miksaajan työskentelevän Kari Korvan mukaan hankittavaa järjestelmää arvioitiin tarkasti. Sopivia laitteita myös koekuunneltiin. Kokonaisuudeksi valikoitui Bosen F1 PA-systeemi ja tarkkailukaiuttimiksi Electro-Voicen ZLX 12 -aktiivimonitorit.
– Tehoja PA:ssa on 2000 wattia ja jokaisessa neljässä monitorissa 1000 wattia, Korva summaa.
Mikseriksi hankittiin kuljetettavuuden ja käyttömukavuuden perusteella moderni Soundcraftin Ui24r -digimikseri. Varsinaista mikserikonsolia ei ole lainkaan, vaan räkkiä ohjataan langattomasti taulutietokoneelta.
– Todettiin, että se on nykyaikainen systeemi, jonka suurena etuna on se, että yleisön sekaan ei tarvitse vetää isoja määriä kaapeleita, Korva kertoo.
Lisäksi hankerahoituksella hommattiin erilaisia vapaan liikkuvuuden mahdollistavia langattomia mikrofoneja. Pantamikit soveltuvat erityisesti teatterikäyttöön ja kapulamikit juonto- ja laulutarkoituksiin.
– Sitten on led-maisemavaloja, joilla voidaan tehdä kätevästi dekoraatiovalaistusta. Niissä on myös kauko-ohjain mukana, mutta kätevämpää on ohjelmoida ne etukäteen eli joko asettaa automaattiohjelmalle tai sitten synkata XLR-piuhalla äänen kanssa, Korva valaisee.
Aggregaatin parantaa tapahtumien varautumista sähkökatkosten varalle ja mahdollistaa tapahtumien järjestämisen vaihtelevissa ympäristöissä.
Monipuolista käyttöä
Korvalle laitteisto on tullut tutuksi monessa tapahtumassa. Mukana on niin tehokäyttöä Suomi100-juhlien yhteydessä, Iin tukkilaiskisa Kuningasjätkässä kuin erilaisissa musiikki-, tanssi- ja teatteriprojekteissa. Välineiden alkuopettelun jälkeen kokonaisuudesta on muodostunut mieluisa.
– Kahden vuoden aikana on tullut esille tietty tapahtumaspektri, joka toistuu, eikä siinä kirjossa ole tullut vastaan olosuhteita, joissa laitteisto ei olisi riittänyt. Äänenpaine ja -laatu ovat olleet aina riittävät, Korva toteaa.
– Tämä on sellainen kevyt ja helposti liikuteltava setti, joka on hyvä esimerkiksi juontotilanteissa, kuten Art Ii Biennaalin tapahtumissa. Kokonaisuudessaan olen ollut erittäin tyytyväinen tähän hankintaan, hän jatkaa.