Nivalalaisen Aittolan koulun pihapiirissä käy iloinen vilinä, kun kahden kylän, Aittoperän ja Töllinperän yhteiset Syyssäpinät ovat parasta aikaa käynnissä koulun ympäristössä. Tapahtuma on houkutellut kymmeniä ihmisiä tutustumaan kyläkoulun pihan uusiin laitteisiin ja välineisiin, minkä lisäksi koulun pihalla on tarjolla talutusratsastusta, lettuja, arvontaa sekä myyjäiset.

-Käynnistimme Elinvoimaa Aittolasta-hankkeen viime talvena, ja nyt olemme päässeet jo näin pitkälle. Pihalle on tehty beach volley-kenttä, joka on ollut heti alusta asti kovassa käytössä. Sen lisäksi pihaan on hankittu muun muassa uusi sompakaruselli, kiipeilyteline ja vaijerirata, hankkeen vetäjänä toimiva Kati Heiska kertoo.

Kesän aikana koulun pihaa on innostuttu uudistamaan myös hankkeen ulkopuolella. Koulurakennuksen lähellä kasvaneet vanhat männyt kaadettiin pois, ja koulun takapihalle rakennettiin laavu.

-Hankkeeseen kuuluu myös monitoimikaukalo, jonka kaikki osat eivät tosin ole vielä tulleet perille. Kenttä voidaan jäädyttää talvella luistelua varten ja kesällä se toimii jalkapallo- ja koripallokenttänä. Siihen tulee myös tennis- ja lentopalloverkot.

Leikkivälineiden ja pelikenttien pohjatyöt on tehty kyläläisten koneilla talkoovoimin.

Elinvoimaa aktiivisuudesta

Ennen hankkeen aloittamista, koulun pihalla oli vain kiipeilyteline, kiikku, hiekkalaatikko ja elämää nähnyt jääkiekkokaukalo.

-Lapsilla ja nuorilla ei ole ollut oikein mitään kokoontumispaikkaa ja siksi Kyläseura päätti ryhtyä kehittämään koulun pihaa. Nyt se on aktiivisessa käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin, Heiska iloitsee.

-Kukaan ei ensin uskonut, että saisimme suunnitelmillemme rahoitusta, mutta kun myönteinen päätös tuli, kukaan ei enää empinyt mukaan lähtemistä. 

Toiseksi vaikuttimeksi Heiska mainitsee koulun muun iltakäytön, kuten 4h-kerhot ja kansalaisopiston piirit.

-Haluamme pitää kerhoja ja kursseja jatkossakin omalla kylällä. Ajanmukaisesti varustettu koulu edesauttaa myös muuta kerhotoimintaa.

Kun hanke käynnistettiin, iso osa kyläläisistä suhtautui siihen ensin hieman epäillen.

-Kukaan ei ensin uskonut, että saisimme suunnitelmillemme rahoitusta, mutta kun myönteinen päätös tuli, kukaan ei enää empinyt mukaan lähtemistä.  

Kyläseura kerää rahaa hankkeen omarahoitusosuuteen muun muassa myymällä t-paitoja ja mainospaikkoja monitoimikaukalon laidoille.

-Niiden lisäksi järjestämme tällaisia kylätapahtumia, kuten tänään, missä pidämme arvontaa ja keksimme kaikenlaista yhteistä tekemistä kyläläisille. Tavallaan tämä hanke on tuonut meitä kyläläisiä yhä paremmin yhteen ja saanut meidät kulkemaan yhdessä kohti samaa tavoitetta.

Meillekin tällainen!

Sompakaruselli on yksi pihan suosituimmista laitteista, ja se kelpaa myös haapavetisille Jade ja Juuso Kemille.

-Sisareni asuu koulun lähellä, ja on aktiivisesti mukana koulun kehittämisessä. Satuimme olemaan tänään heillä kylässä ja päätimme tulla Syyssäpinöille mukaan katsomaan, mitä kyläläiset ovat saaneet aikaan, Esa Kemi kertoo.

Kemi on vaikuttunut hankkeen aikaansaannoksista, eikä ole aiemmin nähnyt vastaava missään.

-Kaikkien koulujen pihojen pitäisi olla tällaisia.

Kuin isänsä sanojen vahvuudeksi Jade ja Juuso vaativat kuorossa karuselliin lisää vauhtia.

-Meillekin tällainen!

Aittolassa puhalletaan yhteen hiileen 1

Kaksivuotias Jade Kemi ja kuusivuotias Juuso Kemi testasivat sompakarusellin ja havaitsivat sen paremmaksi kuin hyvä.

Hippulat vinkumaan

Aittolan koulun rehtorin, Juha-Matti Latvalan on helppo hymyillä, kun ”oman koulun” pihaa kehitetään näin suurella innokkuudella.

-Vaikka Aittolan koulun oppilaat ovat olleet hyvin liikunnallisia tähänkin saakka, uudet mahdollisuudet ovat monipuolistaneet lasten välituntiliikuntaa huomattavasti.

Keskipiste-Leader on rahoittanut tällä ja edellisellä ohjelmakaudella yhteensä 12 lähiliikuntapaikkaa. 

Latvala kertoo laitteiden edesauttaneen heti ensimmäisenä syksynä luokkien ryhmäytymistä ja oppilaiden ystävystymistä keskenään.

-Tämä kaikki näkyy positiivisella tavalla luokassa. Omasta puolestani en voi muuta kuin kiittää kyläläisiä ja huoltajia heidän hienosta työstään kyläkoulun hyväksi.

Koulu on tukenut hanketta heti sen ensi metreiltä kaikessa, missä se suinkin on mahdollista.

-Yhteinen halu kehittää koulua on rikkaus.

Aittolassa puhalletaan yhteen hiileen 2

Aittolan koulun rehtori Juha-Matti Latvala oli tuonut syyssäpinoihin myös oman Aada-tyttärensä.

-Nivalassa on hieno tilanne sen suhteen, että meillä on paljon pieniä kyläkouluja. Kylien hyvinvointiin panostetaan, mikä nostaa puolestaan kylähenkeä. Hyvä kylähenki poikii taas tällaisia yhteisiä, hienoja hankkeita ja hyvän kierre jatkuu.

Keskipiste-Leaderin rahoittamat lähiliikuntapaikat:

Nivala: Ahde, Aittola, Haapaperä, Haikara, Junttila, Järvikylä, Karvoskylä, Maliskylä, Sarjankylä-Erkkilä, Välikylä
Haapajärvi: Kuona-Välioja
Haapavesi: Mieluskylä

Tarinoita toimijoilta

Artikkeli

9.12.2022

Vaelluskalojen mahdollisuuksia liikkumiseen parannetaan

Lue lisää

Artikkeli

26.10.2022

Säästöä maaseudun yritysten sähkölaskuun – tukea voi hakea 30.11.2022 saakka

Lue lisää

Artikkeli

1.9.2022

Pohjois-Pohjanmaan joutoalueet hiiltä sitoviksi metsiksi

Lue lisää

Artikkeli

6.5.2022

Tietoa ja taitoa joutoalueiden metsittämiseen toimijoille ja metsänomistajille

Lue lisää

Artikkeli

14.4.2022

Uusi metka-rahoituslaki ja metsäsertifiointikriteerit edellyttävät esteellisten rumpujen korjausta

Lue lisää

Artikkeli

4.2.2022

Leader-toimintaan 11 miljoonan lisärahoitus

Lue lisää

Artikkeli

10.12.2021

Elpymisrahoitusta tarjolla maaseutuyrityksille uusiutuvaan energiaan ja biokaasuinvestointeihin

Lue lisää

Artikkeli

3.12.2021

Suunnittelukilpailu seuloi meluseinän ja sillan ideat

Lue lisää

Yleishyödylliset

11.11.2021

Vesistörumpujen esteellisyys

Lue lisää

Artikkeli

2.11.2021

Kaitajärven kosteikon maastoesittely

Lue lisää

Artikkeli

20.10.2021

Mikro- ja pienyritykset: energiaratkaisuilla ja resurssitehokkuudella kustannussäästöjä

Lue lisää

Artikkeli

20.4.2021

Merenranta-alueita hoitavien viljelijöiden tietotarpeita kartoitetaan kyselyllä

Lue lisää

Yleishyödylliset

11.1.2021

Pohjois-Pohjanmaan puurakennuskohteista esittely

Lue lisää

Artikkeli

9.7.2020

Tavoitteena tuhat kiloa kuusenkerkkää

Lue lisää

Artikkeli

20.5.2020

Uusi väliaikainen koronakriisituki maaseudun yrityksille

Lue lisää

Yleishyödylliset

17.4.2020

Yhdistyksistä hyvinvointia Pohjois-Pohjanmaalle

Lue lisää

Uudet hankkeet

25.9.2019

Peltojen kuivatus kuntoon peruskuivatuksella

Lue lisää

Yritysjutut

3.9.2019

Leader-rahoitusta saaneet maaseudun uudet yritykset menestyvät koko maan keskivertoyrityksiä paremmin

Lue lisää

Uudet hankkeet

28.8.2019

Ruokaa kestävästi ja vastuullisesti -hanke tuo kuntakiertueen Iihin, Kuusamoon ja Raaheen

Lue lisää

Yleishyödylliset

26.6.2019

Digitalisaatio avaa uusia mahdollisuuksia etäkuntoutuspalveluihin

Lue lisää

Uudet hankkeet

26.6.2019

Elämysten tapahtumamaakunta -hanke on aloittanut Pohjois-Pohjanmaan alueella

Lue lisää

Yleishyödylliset

13.6.2019

Vanhat koneet esille ympärivuotisesti

Lue lisää

Yleishyödylliset

20.5.2019

Biotalous aktivoi liiketoimintaa Oulun seudulla

Lue lisää

Lähiliikuntapaikat | Yleishyödylliset

8.5.2019

Maaseudulla rakennetaan valtavasti lisää liikuntapaikkoja – talkootyö ja maaseuturahasto avainasemassa

Lue lisää

Yritysjutut

23.4.2019

Viljakas – maatilojen ekologinen edelläkävijä

Lue lisää

Artikkeli

15.4.2019

Pelson vankilatilan lehmille ja lampaille etsitään uutta kotia

Lue lisää

Yleishyödylliset

8.4.2019

VAU!HAUS työtilassa työskennellään yksin ja yhdessä

Lue lisää

Yritysjutut

22.3.2019

Kuntokeskus Prässin oma konsepti liikuttaa taviksia ja huippu-urheilijoita

Lue lisää

Yritysjutut

22.3.2019

IT-alalta teiden huoltoon maaseudulle

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

21.3.2019

Koivunmahlaa tutkitaan Pohjois-Pohjanmaalla

Lue lisää

Yritysjutut

6.3.2019

Pellepariskunta ottaa kiertueista kaiken hyödyn – eniten esityksiä ajomatkojen päässä

Lue lisää

Yritysjutut

5.3.2019

Hamppubetonista uusi kilpailija rakennusmarkkinoille

Lue lisää

Yritysjutut

28.2.2019

Kuituhamppu kukoistukseen Pohjois-Pohjanmaalla – päämääränä jatkojalostus

Lue lisää

Yritysjutut

22.2.2019

Betonisäiliöt puhtaiksi uudella menetelmällä

Lue lisää

Yritysjutut

5.2.2019

Monipuolisia liikuntapalveluja myös maaseudulla

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

4.2.2019

Sammutusauto sai sittenkin jäädä Oijärvelle

Lue lisää

Yritysjutut

22.1.2019

PuunHelinällä kunnioitetaan huonekalujen tarinaa

Lue lisää

Yleishyödylliset

7.1.2019

Suuret palvelut, pienet yritykset

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

19.12.2018

Tulvan korkeudet havainnollistuvat tulvapuistoissa

Lue lisää

Yritysjutut

4.12.2018

Maisema Oulujoelle

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

26.11.2018

Pallo hallussa ympäri vuoden

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

13.11.2018

Kolme pariskuntaa pelasti vanhan meijerin

Lue lisää

Yritysjutut

8.11.2018

Arvokas loppu lemmikille

Lue lisää

Kansainvälisyys | Nuoret

30.10.2018

Nuoret suunnannäyttäjinä Skotlannissa

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

23.10.2018

Kyläyhdistys vesistöjen asialla

Lue lisää

Yritysjutut

17.10.2018

Maatilan arki hoivaa ja kuntouttaa

Lue lisää

Yleishyödylliset

12.10.2018

Wanha Raahe sai perinnemestarin

Lue lisää

Yritysjutut

5.10.2018

Oijärven oma monitoimikyläkauppa

Lue lisää

Yritysjutut

2.10.2018

Pariisista Posiolle

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

27.9.2018

Koiraharrastus sai uutta kipinää

Lue lisää

Yritysjutut

26.9.2018

Kulkukoira puhuu jo ruotsia

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

24.9.2018

Saaren uusi elämä

Lue lisää

Yritysjutut | Yritysryhmät

20.9.2018

Luontomatkailuyritysten reviiri laajenee

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

8.9.2018

Pienestä suurta – Aakonvuori kasvoi liikunta- ja tapahtumakeskukseksi

Lue lisää

Yritysjutut

8.9.2018

Oluita Suomen puhtaimmasta lähdevedestä

Lue lisää

Lähiliikuntapaikat | Yleishyödylliset

6.9.2018

Rullailua, hengailua ja vaikuttamisen oppitunti

Lue lisää

Yritysjutut

6.9.2018

MeriRaahe tuo saariston joka aistille

Lue lisää

2.9.2018

Vuoden 2018 maaseututoimija on valittu

Lue lisää

Yleishyödylliset

29.8.2018

Kivikauden kylä uudistui

Lue lisää

Yleishyödylliset | Yrittäjät

23.8.2018

Yrittäjille apua markkinointiin ja verkostojen luomiseen

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

21.8.2018

Valoa ja ääntä ympäri vuoden

Lue lisää

Lähiliikuntapaikat | Yleishyödylliset

16.8.2018

Frisbeegolfille pyhitetty Pikkarala

Lue lisää

Uudet hankkeet

8.8.2018

Startup Refugees tukee maahanmuuttajien työllistymistä

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

24.7.2018

Vanhasta meijeristä elämäntäyteinen Kulttuurikeskus Kirnu

Lue lisää

Yritysjutut

14.6.2018

Lemmikin viimeinen matka

Lue lisää

Yleishyödylliset

13.6.2018

Yrittäjyysvalmennuksella lisää naisyrittäjiä

Lue lisää

Elintarvikeala | Yleishyödylliset

8.6.2018

Antibioottien ja torjunta-aineiden vähäinen käyttö näkyvät tilastoissa

Lue lisää

Yleishyödylliset

6.6.2018

Yhteisöllistä etätyötä

Lue lisää

Elintarvikeala

6.6.2018

Sopivien tuotteiden määrä elintarvikeviennin pullonkaulana – uusi konsepti kiihdyttää viennin kasvua

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

24.5.2018

Ilmojen halki käy tervalentäjän tie

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

23.5.2018

Rahoitusta harrastus- ja lähiliikuntapaikoille

Lue lisää

Yritysjutut

23.5.2018

Maailman parasta jugurttia

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

14.5.2018

Kylätalon korjauksesta vipinää Tavastkengälle

Lue lisää

Yritysjutut

24.4.2018

Kuljetus Kassinen pesee kaikki

Lue lisää

Rahoitus

24.4.2018

ELY-keskus rahoittaa maaseudun yrittäjyyttä ja elämän laatua

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

23.4.2018

Muotoilubussi tuo askartelutoimintaa kouluajan ulkopuolelle

Lue lisää

Matkailu | Yritysjutut

16.4.2018

Kovaa tulosta Koillismaalla

Lue lisää

Yleishyödylliset

5.4.2018

Aistitoimintaa ja liikuntaa edistävä elämyspuutarha kohoaa Kannukseen

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

27.3.2018

Tulvat voivat yhä yllättää – varautuminen kannattaa

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

21.3.2018

Siikajoen alikulkutunnelit muuttuvat kohtaamispaikaksi ja taidegalleriaksi

Lue lisää

Elintarvikeala

20.3.2018

Ruokariihessä puitiin Pohjois-Pohjanmaan elintarvikealaa

Lue lisää

Yleishyödylliset | Ympäristö

20.3.2018

Rahjan saariston luontokohteet kuntoon

Lue lisää

Yleishyödylliset | Yrittäjät

16.3.2018

Yritysten välinen yhteistyö kuntoon tapahtumien myötä

Lue lisää

Laajakaistat

22.2.2018

Laajakaistainfo.fi on portti parempiin yhteyksiin

Lue lisää

Yleishyödylliset

30.1.2018

Arkipäivän apua työttömille

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

5.1.2018

Vanhoista aitoista uusi kohtaamispaikka

Lue lisää

Yritysjutut

2.1.2018

Villa Korkatti heräsi uuteen eloon nuorten yrittäjien käsissä

Lue lisää

Yleishyödylliset

12.12.2017

Tuokiotuvalla vuosittain 12 000 kävijää

Lue lisää

Reitistöt | Yleishyödylliset

4.12.2017

Kurjenjoesta viihtyisä kalastuskohde

Lue lisää

Yritysjutut

28.11.2017

Pakuria kansainvälisille markkinoille

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

14.11.2017

Sopimuspalokuntien lähtövarmuus paranee

Lue lisää

Yritysjutut

9.11.2017

Käsin tehty puukko on kaunis käyttöesine

Lue lisää

Uudet hankkeet

31.10.2017

Digi haltuun!

Lue lisää

Energia | Yleishyödylliset

19.10.2017

Saksalainen kylä investoi 50 miljoonaa euroa uusiutuvaan energiaan

Lue lisää

Lähiliikuntapaikat | Yleishyödylliset

10.10.2017

Aittolassa puhalletaan yhteen hiileen

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

5.10.2017

Posiolla harrastetaan agilityä sisähallissa

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

4.10.2017

Elävä kylä houkuttelee asujia

Lue lisää

Yritysjutut

26.9.2017

Isokenkäisten Klubi uudisti tilojaan

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

26.9.2017

Kulttuuritalo Päiväkodin elämää

Lue lisää

Kiertotalous | Yleishyödylliset

25.9.2017

Hävikkipiste kiinnosti kuluttajia

Lue lisää

Harrastus | Yleishyödylliset

22.9.2017

Posiolla kartoitetaan uusia suunnistusmaastoja

Lue lisää

Nuoret | Yleishyödylliset

19.9.2017

Matalan kynnyksen mahdollisuus nuorille

Lue lisää

Uudet hankkeet | Yleishyödylliset

18.8.2017

Rajaton Verkosto

Lue lisää

Kulttuuri | Yleishyödylliset

15.8.2017

”Ollaan me saatu hyvä teatteri aikaan!”

Lue lisää

Yritysjutut

15.8.2017

Kujalan Porotila rakentaa uutta perinteitä kunnioittaen

Lue lisää

Yritysjutut

15.8.2017

25 vuoden osaamisella löytyy oikea sävy

Lue lisää

Lähiruoka | Yleishyödylliset

15.8.2017

Katuruokamarkkinoilla maistuvat Kuusamon luonnon parhaat maut

Lue lisää

Kylät | Yleishyödylliset

4.7.2017

Koko kylän yhteinen olohuone

Lue lisää

Laajakaistat | Yleishyödylliset

21.6.2017

Kesäkuitua Lakeuksilta

Lue lisää

Nuoret | Yleishyödylliset

19.6.2017

Satumetsän kautta kosketuksia luontoon

Lue lisää

Artikkeli

18.6.2017

Ideoita maaseuturahaston hanke- ja yritystukien hakuun

Lue lisää

Laajakaistat | Yleishyödylliset

17.6.2017

Valokuitu on kilpailukykyä ja elinvoimaa

Lue lisää