Merijärviläislähtöinen Marisa Tofferi sai työskennellessään Kalajoen kaavoituksessa kesällä 2014 tehtäväksi pohtia keinoja elävöittää ja kehittää kotikuntansa keskustaa. Tuolloin arkkitehdiksi opiskeleva Tofferi huomasi Merijärvellä kaksi asiaa, mitkä voisi yhdistää.
– Merijärvellä on paljon vanhoja rakennuksia, jotka ovat tyhjillään ja joihin omistajilla ei ole välttämättä halua tai aikaa kunnostaa. Keskustassa taas oli tyhjänä tontti, johon jonkinlaista pöhinää oli tarkoituksena järjestää, joten tuntui aika luontevalta yhdistää nämä ongelmakohdat, Tofferi toteaa.
Vanhoista rakennuksista Tofferi päätyi aittoihin, sillä niille ei oikein ole nykyisellään luontevaa käyttötarkoitusta.
– Kehittämällä aitoille uusia käyttötarkoituksia, kuten kahvilaa tai puotia, voitiin vanhaa rakennusperinnettä saada säilytettyä uudenlaisessa käytössä.
Aitat olivat myös riittävän pieniä, jotta niitä oli mahdollista siirtää kokonaisina nopealla aikataululla sekä kohtuullisella työmäärällä.
Aitat talkoovoimin yhdisti kuntalaisia
1 100 asukkaan kunnassa talkootyö näkyi vahvana Aittatorin perustamisessa.
– Aittojen siirtäminen ja kunnostaminen tehtiin pääosin talkootöinä, mutta kun hankkeelle saatiin rahoitus Rieska-Leaderiltä, oli mahdollisuus myös palkata ammattilaisia, Tofferi kertoo.
Hankkeen projektinvetäjänä toimi Marisa Tofferi itse. Ensimmäisten, pienten aittojen siirtämisessä merkittävässä roolissa toimi paikallisia kuntalaisia. Aittatorin suuremman aitan, Elsan aitta sekä Antin mökki siirrettiin talkoilla merijärvisen yrityksen SSV Maarakennus Oy:n voimin.
– Yrityksen lisäksi mukana on ollut paljon muuta talkooväkeä.
Kehittämällä aitoille uusia käyttötarkoituksia, kuten kahvilaa tai puotia, voitiin vanhaa rakennusperinnettä saada säilytettyä uudenlaisessa käytössä.
Itse aittojen korjaamisessa Tofferi teki yhteistyötä Merijärvellä sijaitsevan Koivupuhdon koulun kanssa, jossa perinnekurssilla lapset ja nuoret pääsivät maalaamaan aittoja ja rakentamaan pärekattoa, sekä merijärvisten remonttiyritysten kanssa.
– Vaikka rakennukset ovat pieniä, oli niiden siirtämisessä ja korjaamisessa valtava työ, joka onnistui monien eri tahojen yhteistyöllä sekä isolla talkootyöpanostuksella, Tofferi pohtii.
Aittashow, merijärviläisittäin Aittasouvi
Syksyn 2015 alkuun Aittatorilla järjestettiin aittojen siirtämisen kunniaksi juhla, eli show. Merijärviläisittäin se kuitenkin lausutaan souvi, joten sai juhla nimekseen Aittasouvi. Aittasouvissa kuntalaisille on tarjottu näytelmää, hevosajelua, musiikkiesityksiä, paikallisia tuotteita ja ruokia, kakkukahvilaa sekä tärkeimpänä, yhteistä aikaa kaiken ikäisille ilman kiirettä. Aittasouvi järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa ja se keräsi ihmisiä sankoin joukoin paikalle.
– Tänä vuonna Aittasouviin osallistui arviolta 800 ihmistä.
Määrä on niin pienelle paikalle huima ja Tofferi myöntääkin, että niin ison luokan tapahtuman järjestäminen vaatii paljon suunnittelua ja työpanosta. Se voi olla haastavaa saada irroitettua niin pienestä kunnasta nyt, kun hanketta ja hankkeenvetäjää ei enää ole. Kiinnostusta Aittasouvin järjestämiseen Merijärven kunnalla kyllä on, vaikka hanke onkin päättynyt.
Hankkeen tavoitteet nähtävillä
Hankkeen tavoitteisiin Tofferi listasi keskustan katukuvan elävöittämisen, yhteisöllisyyden vahvistamisen, Merijärven imagon parantamisen sekä Merijärven vahvuuksien tuomisen esiin. Nyt hankkeen päätyttyä Tofferi kokee, että tavoitteet on saavutettu.
– Hanke toi aika hyvin positiivisessa mielessä Merijärveä myös näkyville lähipaikkakunnilla ja sai ihmisiä käymään Merijärvellä. Monilta ihmisiltä saimme palautetta, että eivät olleet aiemmin tienneet, miten Merijärvellä on näin kivoja paikkoja ja tapahtumia.
Tofferi myös näkee, että Aittatorin rakentaminen, Aittasouvin järjestäminen sekä tämän kesän todella suosittu Aittatori & kakkukahvila osoittivat sen, että myös niin pienellä paikkakunnalla kuin Merijärvi voidaan järjestää ja tehdä ihan mitä vain jos rohkeutta ja uutteruutta riittää.
– Toivon, että se rohkaisee myös muita merijärviläisiä yrittämään ja tuomaan esille paikallisia vahvuuksia ja taitoja.
Info: Aittasouvi 2016-17 -hankkeen kokonaiskustannus ja tuettu summa: 37 180 €