Haapavedellä sijaitsevasta Aakonvuoren alueesta on kehittynyt vuosien varrella liikunta- ja tapahtumakeskus. Kaikki sai alkunsa vuonna 2010, jolloin alueelle alettiin suunnittelemaan Aakonmajaa.
– Alunperin ajatus on lähtenyt liikkeelle jo vuonna 2008-2009. Tuolloin paikalliset hiihtäjät olivat hiihtoleirillä puhuneet, että vanha maja alkaa olla lopuillaan ja yhteiskäyttöön tarkoitetusta alueesta olisi tarve, kertoo Haapaveden Urheilijoiden puheenjohtaja Juha Aho.
Aakonvuoren yhdistys päädyttiin perustamaan vuonna 2011, johon kuuluu Haapaveden kaupunki, Haapaveden Urheilijat, Urheiluautoilijat, Ampumaseura sekä Reserviläiset. He aloittivat Aakon majan rakentamisen samana vuonna ja 2014 se vihittiin käyttöön.
Lumipalloefektin myötä pienestä suurta
Ensimmäisen hankkeen jälkeen Aakonvuoren kehittäminen käynnistyi kunnolla. Alueelle oli jo vuosia aiemmin rakennettu jokkis- ja ampumarata sekä paikka säilölumelle. Näiden lisäksi ympäristöön päätettiin rakentaa myös muun muassa kuuluttamo- ja ajanottorakennus, polkujuoksureitistö, kiintorastiverkko, frisbeegolfrata sekä lasten leikkipaikka.
– Huomasimme, että paikka on sellainen, jota kannattaa ajan sekä resurssien mukaan rakentaa ja kehittää. Meillä on viisi toisistaan täysin riippumatonta lajia ja toimea, joilla jokaisella on oma tahtotila siihen millaisen alueesta tahtoo. Näin on syntynyt lumipalloilmiö, johon jokainen tarttuu omalla ideallaan ja työntää lumipalloa eteenpäin, Aho kertoo.
Nykyään kokonaistapahtumamäärä on noin 30-35 tapahtumaa ympäri vuoden.
Esimerkkinä tällaisestä toimii Aakonvuorella toimivat hiihtäjät ja urheiluautoilijat. Kun lumi alkaa sulamaan ja hiihtäjien kausi lähenemään loppua, odottavat moottorikerholaiset vuoroaan päästä ajamaan lumen alta paljastuvalle ajoradalle. Koska alue on ympärivuotisessa käytössä, täytyy molempien harrastajaporukan pitää alue virkeänä, siistinä ja eteenpäin vietävänä.
Yhteen hiileen puhaltaminen
Tällainen usean eri harrastajaporukan sulava yhteen hiileen puhaltaminen on herättännyt hämmästelyä.
– Yhdellä harrastajaporukalla ei olisi tällaisella alueella mahdollista rakentaa tällaista kompleksia. Kehitämme aluetta yhdessä eteenpäin ja otamme jokaisen osapuolen suunnittelussa huomioon.
Ahon mukaan myös Keskipiste-Leaderiltä saatu hankerahoitus on vaikuttanut alueen yhteisöllisyyteen vahvasti.
– Ilman Leaderia ja sen antamia hankerahoituksia, emme olisi koskaan saaneet rakennettua mitään tällaista.
Tapahtumat merkittävä osa alueen toimintaa
Tarkkaa lukumäärää alueen käyttäjistä on vaikea sanoa.
– Jos alueen käyttämistä katsotaan tapahtumien mittakaavassa, se on kasvanut huomattavasti. Aluksi alueella järjestettiin vain muutamia ampuma- ja jokkiskisoja, kun taas nykyään kokonaistapahtumamäärä on noin 30-35 tapahtumaa ympäri vuoden.
Yksi alueen merkittävimmistä ja suurimmista käyttäjistä on metsäalan Proforest -tapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2017.
– Olemme viikoittain jollain tavalla tekemisissä heidän kanssaan ja mietimme yhdessä alueen kehittämistä niin, että se palvelee kaikkia sen käyttäjiä, kertoo Aho.
Päätös järjestää tapahtuma Aakonvuorella oli ollut nopea.
– Jos Aakonvuorta ja Aakon majaa ei olisi, ei tapahtumaakaan Haapavedellä järjestettäisi. Olemme luonnossa ja komeassa ympäristössä, joka sopii tapahtuman henkeen, kertoo Tomi Ruuska, yksi tapahtuman perustajista.
– Viikonlopun aikana kävijämäärä oli 6700 henkeä. Meillä on jatkuva laajenemisen ja kehittämisen tarve. Tuemme eri Aakonvuoren toimijoiden kanssa toinen toisiamme ja panostamme alueen kehittämiseen yhdessä, Ruuska toteaa.